facebook_pixel

Lankapiika – Loistava apuväline kirjoneulontaan!

Lankapiika-langanohjainsormus

Lankapiika-langanohjainsormus – Loistava apuväline kirjoneulontaan!

Kirjoneuleet ovat ihania, kauniita käsitöitä. Niiden tekemistä kuitenkin usein vieroksutaan
sen vuoksi, että lankoja on hankala pitää käsissä niin, että työnjälki olisi tasaista, eivätkä
langat sotkeutuisi keskenään. Monet ovat kokeilleet useitakin eri tapoja lankojen
pitelemiseen, mutta kokonaisuuden hallinta voi silti olla hankalaa. Edellisessä
blogitekstissämme esitelty Sanni Lehtinen on keksinyt tähän mullistavan ratkaisun. Hän on
luonut Lankapiika-nimisen langanohjainsormuksen, joka on jokaisen kirjoneulojan unelmatyökalu!

Mikä Lankapiika tarkalleen ottaen on?

Lankapiika on hopeasta valmistettu sormus, joka toimii kätevänä langanohjaimena
kirjoneulonnassa. Siinä on yläpuolella neljä reikäväliä, joihin mahtuu yhteensä neljä
eriväristä lankaa. Langat pujotetaan sormukseen reikien yläpuolella olevista lovista.

Lankapiian avulla neulottaessa langat tulevat neuleeseen tasaisesti sormuksen kautta,
jolloin myös neulontajälki on tasaisempaa. Sormusta käytetään pujottamalla se etusormen
yläosaan, eli yhtä nivelväliä ylemmäs kuin sormukset normaalisti laitetaan.

Sopivat langat

Lankapiika-sormukseen voi pujottaa esimerkiksi keskivertoa pusero- tai sukkalankaa, jota
neulotaan 3,5-4,0 mm:n paksuisilla puikoilla. Tällaista lankaa on esimerkiksi tunnettu
lankaklassikko 7 Veljestä. Tämän kokoinen lanka mahtuu kulkemaan hyvin Lankapiikasormuksen
läpi, mutta ilmava paksumpikin lanka kulkee hyvin Lankapiiassa.

Sormuksen hankkiminen

Lankapiika-sormus, kuten myös muita Sanni Lehtisen upeita koruja, on saatavilla
Decoron.fi-verkkokaupastamme. Lankapiikaa löytyy viittä eri kokoa. Sormus on avonainen,
joten sen koko on myös hieman säädeltävissä. Säätövara on noin 1 mm.

Koko mitataan etusormen lahden ylimmän nivelen välin ympärysmitan mukaan:
XS: 45 mm
S: 48 mm
M: 52 mm
L: 55 mm
XL: 60 mm

H2: Ainutlaatuinen lahjaidea

Tämä kestävä ja laadukas sormus on pitkäikäinen apuri kirjoneulonnan tekijälle. Kun sen
käyttöön oppii, ilman sitä ei halua enää neuloa. Voit hankkia Lankapiian tai useammankin
sekä itsellesi että lahjaksi.
Lankapiika-sormus onkin loistava ja ainutlaatuinen lahjaidea kaikille neulontatöitä
rakastaville. Se yllättää lahjansaajan varmasti iloisesti! Sormus on pakattu kauniisti
mustaan pahviseen rasiaan, jonka päällä lukee ”Lankapiika” koristeellisin, kiemuraisin
kirjaimin. Decoron.fi-verkkokaupasta saat myös valita kaupan päälle lahjaasi täydellisesti
sopivan kortin, joka kertoo lahjansaajalle juuri sen, mitä haluat hänelle lahjalla viestiä.
Korttiin on mahdollista liittää myös jokin kaupastamme löytyvistä valmiista runoista.

Tilaa Lankapiika, ja nauti miellyttävästä kirjoneulonnasta!

Katso, miten Lankapiika-sormus toimii käytännössä

Share this post
  , , , , ,


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *